Teaseri Stereo Love -kirjastani

Tässä on teaseri kirjastani. Kirjassa on viisi lukua: Alkuteksti, luku I, luku II, luku III ja luku IV

Poimittu I luvusta 

Emma

”Hei, arvaapa mitä", kerron Heidille. ”Joskus muutama päivä myöhemmin siitä Ralfin rekisterikilven tuijottamisesta Ralf ajoi autolla parvekkeemme alla olevan parkkialueen kulmaan. Siinä hän pysähtyi, ajoi eteenpäin ja pysähtyi taas. Rekisterinumeron päälle syttyi valo aina hänen pysähtyessään.”

”No jo on outoo”, vastasi Heidi.

” Mä uskon, et Ralf tarkoituksellaan pysäytteli autoaan, näytelläkseen rekisterinumeroaan, koska halus näin kertoa mulle, että näki mun tuijottavan hänen autonsa suuntaan muutama päivä sitten.”

”Vaikuttaa todennäköiseltä”, vastasi Heidi”.

”Mä oon varma siitä.”

Ralf

Nyt, kun Emma tietää autoni, aion hyödyntää tätä uudessa suunnitelmassani.

Suunnitelmani on mennä huomenna Emman parvekkeen lähelle ja laittaa pitkät valot päälle

ja pois, jotta hän tunnistaa minut autoni perusteella. Tunnen Emman luokkakaverin Eetun,

joka kertoi minulle, milloin heillä alkaa koulu huomenna. Nyt tiedän suunnilleen mihin

aikaan Emma herää ja millä bussilla hän lähtee kouluun, joten aikatauluni on selkeä.

Emma

Tuttu auto ilmestyy parvekkeemme alle aamulla, ja Ralf laittaa pitkät valot päälle. Lähden kohti bussipysäkkiä, ihme kyllä ajoissa. Menen tavalliseen tapaani erään parkkipaikan läpi. Siellä näen samanmerkkisen auton kuin Ralfin, mutta siinä on eri rekisterinumero.

Jotenkin aavistan, että tämä on merkki siitä, että hän on tuolla pysäkillä.

Saavuttuani pysäkille pysähdyn sopivalle etäisyydelle siitä. Edessäni on Ralf.  Viimeksi, kun sain tällaisen enteen Ralfista, sain kuulla Ralfin lähettäneen minulle terveisiä. Sekin piti paikkansa.

”Moi”, sanon hiljaisella äänellä, mutta olen varma siitä, että hän kuulee. En aio sanoa enää toistamiseen.

Ralf kääntyy hitaasti minuun päin.

”Ai moi”, Ralf sanoo varovaisella "mikä iloinen yllätys" -äänellään.

”Mitä sä täällä teet? Eiks sun koulus ole tuolla päin?” osoitin hänen koulunsa suuntaan, missä hän luullakseni vielä opiskeli.

Ralf kröhäisee ensiksi ja sitten vastaa: ”Keskustassa”.

Okei, että se on vaihtanut koulua, ajattelen mielessäni. Katsomme toisiamme pitkään.

Ralfin bussi tulee pysäkille, emmekä edes hyvästele toisiamme. Hän menee istumaan bussin perälle ja ottaa heti kännykkänsä esiin. Halusiko hän informoida kavereitaan tapaamisestamme? Luulen näin.

Oman bussini tultua minäkin menen istumaan bussin perälle, mutta en keskelle kuten Ralf, vaan oikeaan reunaan.

 Ajattelen tapahtuneesta, että varmaan Ralf oli ahdistunut, sillä hänen silmiensä sinisyys oli rikkonainen.  Kohtaamisemme ja juttelumme saa lämpimän tunteen sisälleni, vaikken saanutkaan sanottua mielessäni olleita ajatuksia. Minua harmittaa, kun en pystynyt tähän. Oloni ei vain ollut samaa tasoa iloisten ajatusteni kanssa, joten jätin ne sanomatta. Mietin Ralfin kröhäisyä ennen minulle vastaamista. Hän teki sen varmasti siksi, että sen piti olla päivänselvä juttu, että miksi hän oli siellä. Minun takiani, että voisimme vihdoin saada asiamme puhutuksi. Olisin kovasti halunnut kysyä, että mitä hänelle kuuluu, ja ehdottaa kahville menoa.

Olen joskus nopea oivaltamaan asioita. Kerran yksi murrosikäinen tyttö kysyi kaveriltaan koulun ruokalassa:

 ”Miten se aina osaa vastata niin nopeasti takaisin?”
Luokkakaverini Diellzakin sanoi minusta:

”Emma aina osaa sanoa oikeat sanat.”

ME-nimi meidän kaveriporukastamme on meidän keksimämme. Siihen kuuluvat minä, Sara ja Diellza. Yleensä minulla on aina juttu luistanut kavereiden kanssa, mutta ei silloin kun olen väsynyt ja synkänoloinen. Tällaiset väsymyksen ja alakuloisuuden tunteet ovat tulleet tutuiksi minulle tänä syksynä.