Dubai

Minä ja paras ystäväni Henna istuimme laivassa, joka oli menossa Viroon. Juttelimme siitä, että olisi kiva lähteä jonnekin lämpimään maahan lomalle. Maaliskuu olisi meille molemmille sopiva aika lähteä. No niinpä ystäväni otti kännykän esiin ja aloimme siitä selailla lentojen hintoja. Mietimme vielä hetken ja tulimme siihen tulokseen, että lähdetään silloin maaliskuussa. Maksoimme lennot ja hotellia aloimme katsoa myöhemmin.


Kun seuraavan kerran tapasimme ystäväni kanssa, niin aloimme katsoa hotelleja. Maksoimme majoituksen Ramada Jumeirah hotelliin. Se on neljän tähden hotelli. Aivan ihana jo kuvien perusteella! 





Hotelli ulkoapäin.

Hotelli sisältäpäin.
Hotellin uima-allas.

Saavuimme Dubain lentokentälle aamuyöllä. Meillä oli kuusi tuntia aikaa nukkua, sillä olimme maksaneet aamupalasta, jolle menimme sen viikon ajan päivittäin. Aamupala oli erittäin runsas ja herkullinen. Tarjolla oli mm. munakasta, papuja, lettuja, vohveleita hilloineen, smoothieta, muffinsseja, appelsiinimehua, omenamehua, teetä ja kahvia.

Kävimme mm. maailman suurimmassa kauppakeskuksessa Dubai Mallilla. Sen vieressä sijaitsee maailman korkein rakennus: Burj Khalifa. Kävimme myös aavikkosafarilla, jossa ratsastin kamelilla, kävimme mm. Global Villagessa ja Madinat Jumeirahissa.  Hotellimme katolla on uima-allas, jossa kävimme uimassa joka päivä. Kävimme myös hotellimme kuntosalilla viikon aikana.


Burj Khalifa

Dubai Mallin ympäristöä.

Madinat Jumeirah. 

Minä kamelin selässä.

Global Village.

Hotellistamme oli hyvä matka yhteen lähikauppaa, josta välillä ostimme jotain pientä iltapalaksi. Pizza Hut ei ollut myöskään kovin kaukana ja sen lähellä sijaitsi todella hyvä pirtelöpaikka. Kyllä pirtelö maistui todella hyvältä! Kerran kävimme Starbucksissa, joka on myös kävelymatkan päässä hotelliltamme. Taksimatkat eivät olleet kalliita! Suosittelen niiden käyttöä! Taksissa voi maksaa ainoastaan käteisellä.



Oli ihanaa käydä Dubaissa ja viettää aikaa tavallista enemmän parhaan ystäväni Hennan kanssa. <3  

Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit