ROOTS kurssin luentojen muistiinpanot. 1. päivä

Muistiinpanoni ROOTS-kurssilta

Aihe: Iso Kuva


-          Kaksi ehjää on parempi kuin kaksi rikkinäistä. Toisin sanoen keskity ensin Jumalan kanssa rakastamaan itseäsi ja Jumalaa niin voit rakastaa sitten toista.
-          Keskity ensin olemaan se oikea jollekin Jumalan kanssa, niin tulet löytämään sen toisen oikean sinulle.

Aihe: Jumalan Kuva

”Hänessä on jumaluus ruumiillistunut koko täyteydessään, Kol. 2:9

Jeesus vastasi juutalaisille näin:
»Totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. 20Isä rakastaa Poikaa ja näyttää hänelle kaiken, mitä itse tekee. Hän näyttää Pojalle vielä suurempiakin tekoja, sellaisia, että hämmästytte. Joh. 5:19-20

- Kyseenalaista kaikki paitsi Jeesus. Etsi Raamatusta, mitä Jeesus puhuu.

1. Monet kerrat ja monin tavoin Jumala muinoin puhui isillemme profeettojen suulla, 2. mutta näinä viimeisinä aikoina hän on puhunut meille Pojassaan, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi ja jonka välityksellä hän myös on luonut maailmat. 3. Poika on Jumalan sädehtivä kirkkaus, hänen olemuksensa kuva, ja hän ylläpitää kaikkea olemassa olevaa sanansa voimalla. Toimitettuaan puhdistuksen synneistä hän on asettunut korkeuksissa istuimelleen Majesteetin oikealle puolelle.
Hepr. 1:1-3

-          Vaikka kukaan muu ei opettaisi meitä, Pyhä Henki voi opettaa meitä.

”Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti.” Hepr. 13: 8

”Jumala on valo, hänessä ei ole pimeyden häivää.” 1. Joh. 1:5

”Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, taivaan tähtien Isältä, jonka luona ei mikään muutu, ei valo vaihdu varjoksi.” Jaak. 1:17

”Ilman uskoa ei kuitenkaan kukaan ole Jumalan mielen mukainen. Sen, joka astuu Jumalan eteen, täytyy uskoa, että Jumala on olemassa ja että hän kerran palkitsee ne, jotka etsivät häntä.” Hepr. 11:6

”Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.” Hepr. 11:1

”ja voitte tajuta Kristuksen rakkauden, joka ylittää kaiken tiedon. Niin Jumalan koko täyteys valtaa teidät.
Jumalalle, joka meissä vaikuttavalla voimallaan kykenee tekemään monin verroin enemmän kuin osaamme pyytää tai edes ajatella, 21olkoon ylistys seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja ikuisesti. Aamen.” Ef. 3:19-20

-          Jumala ei halua opettaa meitä pahoilla asioilla, Hän ainoastaan hyödyntää sen, kääntää suureksi siunaukseksi.

-          Jumala ei halua mitään pahaa lapsilleen!

-          Jumala on rakkaus, mutta kaikki rakkaus tässä maailmassa ei ole Jumalasta.

-          Meidän pitää osoittaa toisillemme ehdotonta rakkautta. Eikä hylätä tiukan paikan tullen.

Luuk. 15

”Hän on orpojen isä ja leskien puoltaja, Jumala pyhässä asunnossaan.” Ps. 68:6


”Rakkaat ystävät, rakastakaamme toisiamme, sillä rakkaus on Jumalasta. Jokainen, joka rakastaa, on syntynyt Jumalasta ja tuntee Jumalan. 8Joka ei rakasta, ei ole oppinut tuntemaan Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus. 9Juuri siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän. 10 Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.
11Rakkaat ystävät! Kun Jumala on meitä näin rakastanut, tulee meidänkin rakastaa toisiamme. 12Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Mutta jos me rakastamme toisiamme, Jumala pysyy meissä ja hänen rakkautensa on saavuttanut meissä päämääränsä.
13Me pysymme hänessä ja hän pysyy meissä; tämän me tiedämme siitä, että hän on antanut meille Henkeään. 14Me olemme nähneet, että Isä on lähettänyt Poikansa maailmaan pelastajaksi, ja siitä me todistamme. 15Joka tunnustaa Jeesuksen Jumalan Pojaksi, hänessä Jumala pysyy, ja hän pysyy Jumalassa. 16 Me olemme oppineet tuntemaan Jumalan rakkauden kaikkia meitä kohtaan ja uskomme siihen.
Rakkaudessa ei ole pelkoa
Jumala on rakkaus. Se, joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. 17 Jumalan rakkaus on saavuttanut meissä täyttymyksensä, kun me tuomion päivänä astumme rohkeasti esiin. Sellainen kuin Jeesus on, sellaisia olemme mekin tässä maailmassa. Pelkoa ei rakkaudessa ole, 18 vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon. Pelossahan on jo rangaistusta; se, joka pelkää, ei ole tullut täydelliseksi rakkaudessa.
Joka rakastaa Jumalaa, rakastaa myös veljeään
19Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä. 20 Jos joku sanoo rakastavansa Jumalaa mutta vihaa veljeään, hän valehtelee. Sillä se, joka ei rakasta veljeään, jonka on nähnyt, ei voi rakastaa Jumalaa, jota ei ole nähnyt. 21 Tämän käskyn me olemmekin häneltä saaneet: joka rakastaa Jumalaa, rakastakoon myös veljeään.” 1. Joh. 4:7-21


Aihe: Identiteetti
-          Et ole enää syntinen
-          Jeesuksen kuolema kertoo meille, kuinka arvokkaita olemme. Jumala kuoli puolestamme ja täytämme lain Hänessä. Vanhurskaus tuli meidän osaksi Jeesuksen otettua synnit kantaakseen ja kuolemasta syntiemme tähden.
-          Meidän pitää juosta Jeesuksen luo syntiä tehdessämme.
-          Armo on voima synnistä pois
-          Tunteet ovat hyviä renkejä (palvelijoita), mutta huonoja isäntiä
·   tunteet nostavat joitain asioita esiin, joita täytyy käsitellä isän kanssa. Jumala hoitaa ne asiat, kun tuot ne hänen eteensä.




Kommentit

Suositut tekstit