Ulkonäöstä ja miehisestä katseesta

Olen lukenut kirjaa nimeltä Olen upea, mutta en sinun mieliksesi, joka on Florence Givenin tuotos. Hän käsittelee siinä muun muassa asioita, jotka yhteiskunnassamme on väärin.

Given sanoo, ettemme koskaan ole asettaneet itseämme näytille meitä itseämme varten vaan aina toisten katseen sekä voitontavoittelun vuoksi. Tämä saa minut pohtimaan omia käsityksiäni, miksi pukeudun tietyllä tapaa ja laitan hiuksiani. Teen niin sen takia, jotta tuntisin itseni itsevarmaksi ja kauniiksi. ”Millä tavoin olet sisäistänyt miehisen katseen osaksi kauneusstandardejasi ja seksualisoinut naisten kehoja?” kysyy Given. Mietin, että miehinen katse on se, jota useat naiset hakevat pukeutuessaan rohkeasti. Tai miksi sitä laittaa läpinäkyvän asun päälleen, jonka alta näkyy stringit ja perse. Eikö tällä muka haeta huomiota?

Given kirjoittaa, että itse hän sisäisti viestin, että naisten tulisi olla haluttavia palkintopokaaleja. Tämän vuoksi hän pukeutui epämukaviin bodycon-mekkoihin.  Hän siis kärsi kauneuden takia, kuten sanonta kuuluu. On tärkeää, että tekee asioita ennen kaikkea itsensä vuoksi eikä ainoastaan toisten silmien iloksi. Ymmärrän sen, että useat naiset haluavat näyttää nätiltä, mutta jos tekee niin vain muiden vuoksi, silloin kaikki ei ole kohdallaan. Sinun tulisi pitää siitä pukeutumistyylistä, jota käytät ja meikistä, jonka laitat.

Välillä minusta tuntuu, että ihmiset ampuvat yli liikaa muotoja korostavilla tyyleillä. Siinä siis seksualisoidaan naisen kehoa. Kun pukee jotain niin paljastavaa ylleen, ei ole ihme, kun satelee jotain kommentteja siitä tyylistä. Asiattomat kommentit ovat inhottavia ja ihmisten tulisi olla asiallisia, mutta niin ei valitettavasti aina ole. Kuitenkin mielestäni joku raja pukeutumisessa pitäisi olla, ettei ole ihan puolialaston.

Givenin mukaan palkintojenjakotilaisuuden katsominen on hyvä esimerkki siitä, kuinka miesten ja naisten esiintymisessä vallitsee kaksoisstandardi. Naisella saattaa olla päällään pitkä laahaava mekko, jota kannattelee usea ihminen, jotta he pääsevät turvallisesti lavalle. Somessa näkyy, että ostamalla laihdutusteetä, voi saada samanlaiset muodot, mikä on valhe. Sillä takahuonekuvasta näkyy, kuinka nainen kääritään muovikelmuun, jotta hänet saadaan mahdutettua korsettiin. Sillä aikaa miehet pukeutuvat ilman ongelmia pukuun ja solmioon. Eikö olekin epäreilua? Kuten Given sanoo: ”Miehethän kutsutaan tapahtumiin voittamaan palkintoja – ei muuttumaan sellaisiksi.”



Kommentit

Suositut tekstit