Vauhtia ja itsehillintää

Yks päivä tällä viikolla mua vastaan tuli rappukäytävän ovella joku noin 10-vuotias poika. Tervehdimme ja hän piti ovea mulle, johon vastasin kiitos ja hän vastasi olkaa hyvä. Kiva ja kohtelias pikkuinen (vaikkei 10-vee enää niin pikkuinen olekaan). Olin menossa taas juoksemaan.

Juoksulenkin jälkeen kävin kaivamassa varastosta työtodistukset seuraavan päivän työhaastattelua varten. Haastattelu sujui hyvin ja päädyimme siihen, että alan tehdä siellä sijaisuuksia.

Oon stressannut mun työasioita viime aikoina, että mihin mä sitten päädyn, kun määräaikaisuuteni nykyisessä työpaikassani päättyy. Oon lähetellyt useita työhakemuksia ja odotellut vastauksia. Soitellut perään ja niin edelleen. Nyt täytyy vain odottaa viikonlopun yli, että jostain kuuluu.

Tuskaiseen tai vähemmän tuskaiseen odotukseen, että kuulisin työtahoilta, sain näkyjä vahvistukseksi. Sain näyn perunasta ja mullasta ja tämän selityksen: Eivät perunatkaan kasva seuraavaksi päiväksi, jos ne on juuri eilen laittanut itämään. Eli älä kiirehdi. Kärsivällisyyttä. Sitten sain toisen vahvistuksen näyssä, jossa oli punainen omena. Tämän selityksen sain siihen heti perään: Omenakin putoaa puusta vasta kypsänä. Eli keskeneräisenä se ei ole syömäkelpoinen. Jaksa odottaa, se on odotuksen arvoista. Nämä ovat Jumalan tapoja rauhoittaa mieltäni.

Olen tyytyväinen, että purin hampaita yhteen, enkä yrittänyt sataa kertaa tavoitella yhtä ihmistä. Maltoin mieleni. Kiitos Jumalalle, että kykenin tähän.


Ps. Enää en stressaa työasioista. Vastustan stressaamista. Hyvä itsehillintä!


Työhaastattelun jälkeinen osto.


Kommentit

Suositut tekstit