Maailman ehdot: Muiden asettamat ehdot
Tässä blogikirjoituksessani kerron muun muassa työelämän ehtoja meille ihmisille ja oman näkemykseni muiden asettamista ehdoista suhteessa meihin. Onko mielestäsi oikeutettua, että sun pitäisi aina mukautua muiden ehtoihin? Entä jos voisit itse asettaa omat ehtosi?
Malliesimerkit
Maailmassa
tapahtuvat muutokset koetaan malliesimerkiksi. Esimerkiksi kun maailmalla
tapahtuu niin, että homoavioliitot hyväksytään, niin se näyttäisi meille hyvän
malliesimerkin homoavioliittojen olevan aivan okei. Odotetaan, että kun jossain
muuallakin on ok, niin meilläkin pitäisi olla. Ja kun joku seurustelee
kolmekymmentä vuotta vanhemman ihmisen kanssa, että no kun tuokin teki noin,
että miksen minäkin. Maailma odottaa, että ihmiset saavat pontta toteuttaakseen
jopa Raamatun vastaisia asioita. Mutta, kun on näytetty esimerkkiä niin kaikki maailman
esimerkit ovat ok. Onko sitten näin?
Edellytykset
voivat olla hyvästä
Sini-Sofia
Savola haastattelee psykologi Tiina Tuomista. He puhuvat siitä, kuinka esihenkilöksi
saatetaan valita hyvä työntekijä, joka siis ylennetään tähän pestiin. Hänellä
ei kuitenkaan välttämättä ole niitä edellytyksiä tai koulutusta, mitä työ
vaatii. Siispä mielestäni jossain määrin on perustellusti sääntö eikä poikkeus
mukautua jonkin ehtoihin, tässä tapauksessa työpaikan vaatimuksiin. Esihenkilön
tehtävänä on työntekijöiden hyvinvoinnista ja työkyvykkyydestä huolehtiminen,
jatkaa Tuominen. Mielestäni tämä on aika vaativa tehtävä, etenkin tällöin, jos
ei ole koulutusta tähän työtehtävään. Silloin ei välttämättä tiedä oleellisia
asioita, jotka olisivat hyödyllisiä työtehtävän hoitamisen kannalta. Onhan se
varmasti koulutetullekin vaikeaa, mutta vielä vaikeampaa kouluttamattomalle.
Vai mitä itse luulet?
Rakkaus
on tärkeä arvo
Työpaikoilla
ei ole näkyvänä arvona rakkaus, joka koskettaisi itseään ja muita, sanoo
asiantuntijapsykologi Tuominen. Mielestäni se olisi kuitenkin tärkeä arvo ja
ehto, että kaikki kohtelisimme toisiamme kunnioittaen ja rakkaudella. Kuinka
paljon paremmin työpaikalla viihtyisi, jos tämä olisi arvo, jota vaalittaisiin ja
jota vastaan toimimalla siihen todella puututtaisiin.
Miksi on
minä vastaan maailma, eikä me vastaan maailma?
Yhteiskunta
vaatii meiltä paljon, mikä saa meidät voimaan huonosti. Tuominen sanoo, että
osatyökykyisten markkinat ovat huonot, sillä heille ei uskalleta antaa
mahdollisuutta työpaikan saamiseen. Yksinpärjäämisen kulttuuri on huono. Kun
työpaikka ei tule vastaan esimerkiksi mielenterveydellisiä ongelmia kohdatessa,
vaan yksilön on pärjättävä omin keinoin. Kulttuurissamme on siis paljon
vaativuutta, kun yksin pärjäämisen lisäksi pitää suorittaa ja lepo on ansaittua
kovan työn jälkeen tai vasta sitten, kun on todella sairas tai kärsivä, sanoo
Tuominen ottaen kantaa tähän ilmiöön. Emmekö voisi olla toinen toistemme
tukena, eikä velvoittaa yksilöä hoitamaan ongelmansa yksin? Sekä uskaltaa
tarjota työtä osatyökykyisille?
Sosiaalinen
arvo
Savola
johdattelee kysymyksillään aihetta eteenpäin. Tuominen sanoo, että sosiaalisen
arvon hakemista voi olla työssään eteneminen ja palkan nousu. Omasta mielestäni
myös avioliittoon päätyminen. Mielestäni on kurjaa, jos näillä asioilla halutaan
pröystäillä muille, että katsokaa, oon saavuttanut elämässäni paljon. Yritäpä
pistää paremmaksi. Ikään kuin elämä olisi yhtä kilpailua. ”Competition breeds
excellence”. Käännettynä kilpailu luo erinomaisuutta eli kilpailun ansiosta
ihmiset ovat motivoituneempia suoriutumaan paremmin. Tämä on sitä
kapitalistista ajattelua. Kysynkin, että onko tärkeää päihittää toinen millään
tavalla? Miksi vertailla itseään ja omia saavutuksiaan muihin? Tuominen jatkaa,
että olemme herkkiä ja sisäistämme tällaisia asioita, vaikka meidän arvoinamme
ei olisi, että tulen arvostetuksi mun lähiympäristössä ja suomalaisessa
yhteiskunnassa, ne silti vaikuttavat meidän toimintaamme alitajuisesti.
Rakkaus, inhimillisyys ja keskeneräisyys puuttuvat tästä tarinasta. Näitä
kaikkia ihminen tarvitsee ollakseen kokonainen ja joustava yksilö. Eikö
yhteiskunnassamme etenkään työelämässä oteta tätä huomioon? Voisiko olla
toisin? Heitän nämä muutamat kysymykset ilmaan.
Kultaisen
häkin syndrooma
Kaikki
haluavat sen kultaisen häkin, koska kaikilla se on ja muut voi ihailla sua ja
voit saada yhteenkuuluvuutta ja kyvykkyyden tuntemusta, ja autonomiaa, mutta
sen hinta voi olla todella kova, sanoo Tuominen. Hän antaa esimerkkinä, että
ihminen elää tulevaisuuttaan eli eläköitymistä varten eläkkeen kynnyksellä.
Eläkkeellä ei kuitenkaan osaa elää sitä elämää, josta oli unelmoinut. Kun on
valehdellut itselleen niin pitkään ja kadottanut itsensä tehden työtä, mistä ei
pidä. On antanut ison osan itsestään, mikä on psyykkisesti raskasta. Tästä
pohdin, että sitten pitäisi löytää itsensä uudestaan, mikä ei ole helppo
prosessi. Se saa miettimään, onko se kaikkien ihailema asia kuten vasta
eläkkeellä elämästä nauttiminen kuitenkaan juuri sinulle sopiva. Ettei se vain
ole kultainen häkkisi. Häkki, joka loppujen lopuksi rajoittaa sinua.
Entä jos
edellytettäisiin, että olisimme mahdollisimman paljon oma itsemme?
Tuominen
puhuu psykologisesta turvallisuudesta: Eli että ihminen voi olla oma itsensä
työpaikalla ilman, että tulee naurunalaiseksi. On liian idealistisesti sanottu,
että voi olla oma itsensä, koska ihmisen täytyy jättää pieni osa itsestään
kotiin ja hänelle tulee tietynlainen ryhmäidentiteetti. Kuitenkin tarkoitus
olisi olla mahdollisimman paljon oma itsemme työpaikalla kuin mahdollista. Tämä
toisi sellaista yhteisöllisyyttä ja lämpöä, mitä me ihmiset tarvitsemme, jatkaa
Tuominen.
Omaa
pohdintaa
On raskasta,
jos teet työtä, jossa joudut pienentämään itseäsi paljon. Esimerkiksi silloin,
jos arvosi eivät kohtaa työpaikkasi arvojen kanssa. Tällöin olisi varmaan
fiksuinta vaihtaa työpaikkaa, ettei tee itselleen henkistä vahinkoa, jos kokee
vahvasti työssäolon vaikeaksi. Sun ei tarvitse mukautua ja muokata itseäsi
sellaiseksi, mistä et pidä! Se tekee vain sulle hallaa. Älä anna muiden
odotusten mennä omiesi edelle ja mahdollisesti pilata hyvä sisäinen
kehityksesi. Toki joskus muiden odotuksiin vastaamalla, saat jotain hyödyllistä
itselle – kaikki ei ole niin mustavalkoista, kuten viisas veljeni tokaisi.
Itse mun on
joskus tullut mietittyä liikaa muiden ihmisten odotuksia, eikä niinkään omia.
On tärkeää miettiä, mitä itse haluaa eikä niinkään muiden tahtoa. Kompromissit
on toki välillä ok, mutta kaikkia ei pidä miellyttää. Tärkeintä on olla oma
itsensä ja ettei jousta arvoistaan!
Mitä tulee
maailman näyttämiin esimerkkeihin, niin kaikki eivät ole hyvästä. Kun alamme
tekemään asioita maailman mukaan, jotkin niistä satuttavat meitä
tiedostamattamme. Siksi on tärkeää kuunnella sydäntään ja Luojamme tahtoa. Kyllä nyt Luojamme tietää parhaiten. God
knows best eikä Hogan knows best, kuten erään sarjan nimi kuului.
Ajattelemme,
että minun täytyy olla ahkerampi ja tehdä enemmän, jotta olen ansainnut
paikkani. Muut pitävät mua laiskana, jos
en nyt saa tätä valmiiksi. Muiden vaatimukset ja odotukset vaikuttavat enemmän
tai vähemmän toimintaamme. Pitääkö meidän aina vain verrata itseämme muihin?
Sekä miettiä toimiemme sopimista muiden vaatimuksiin? Rakkaus, inhimillisyys ja
keskeneräisyys puuttuvat työyhteiskunnastamme ja mitä luultavammin myös
siviilielämästämme. Että jaksaisimme töitä ja elämäämme, tarvitsemme näitä ominaisuuksia,
etenkin rakkautta etenkin itseämme, mutta myös muita kohtaan. Mistä me saamme
oikeanlaisen rakkauden pohjan? Kuka voi näyttää meille juuri sen oikeanlaisen
rakkauden? Tämä tulee selviämään tämän tekstini tulevasta jatko-osasta.
Lähteet
Savola, S-S.
(2022). Hyvän mielenterveyden työ ja elämä (Tiina Tuominen) | #sinnu 83. Saatavilla
16.7.2022 https://open.spotify.com/episode/4yZxmCyuV9reLqBLxgjn2T?si=z_yexhjYRRmBQExdnpNXYw&utm_source=copy-link
Kommentit
Lähetä kommentti